Muistutuksia ympäristön hauraudesta

DocPointin ympäristöteemaiset elokuvat tutkivat ihmisen luontosuhdetta ja vievät ympäri maailmaa.

Ympäristö, luonto ja ilmastonmuutos ovat aiheina useissa DocPointin ohjelmiston elokuvissa. Dokumenttielokuvat vievät katsojansa ympäri maailmaa näyttäen ihmiskunnan vastuuttoman toiminnan haittavaikutukset ihmisiin ja eläimiin, muistuttaen ympäristön hauraudesta. Elokuvissa ihastellaan myös luonnon monimuotoisuutta ja tutustutaan lähemmin planeetan erilaisiin asukkeihin.

Ilmastonmuutoksen kauaskantoiset vaikutukset

From the Wild Sea

Englannin ja Alankomaiden rannikoilla kuvattu From the Wild Sea näyttää kaunistelematta merieläinten ahdinkoa. Eläimet sotkeutuvat öljyyn ja verkkoihin, syövät vahingossa roskia tai satuttavat itsensä niihin. Lisäksi ilmastonmuutoksen myötä myrskyt merillä ovat muuttuneet entistä voimakkaammiksi, mikä vaikuttaa niin ihmisiin kuin eläimiinkin. Elokuva näyttää, kuinka vapaaehtoiset yrittävät auttaa vahingoittuneita eläimiä.

Toisella puolella maapalloa Filippiineillä kalastajat uhmaavat alati pahenevia myrskyjä elättääkseen itsensä ja perheensä. Liikakalastuksen takia kalastajan elinkeino ei ole enää kannattava uravaihtoehto, joten lapset muuttavat kalastajakylistä kaupunkeihin. Last Days at Sea -elokuva henkilöityy nuoreen Reyboyhin, joka viettää viimeistä kesää kodissaan. Kaupunkiin muutto tietää tutun elämäntavan jättämistä.

Life of Ivanna

Elämäntapa on uhattuna myös Venäjän tundralla elävällä Ivannalla. Life of Ivanna tutustuttaa katsojan Ivannan arkeen, joka kuluu poroja paimentaessa ja viittä lasta kasvattaessa. Ilmastonmuutoksen takia monet hänen poroistaan ovat kuolleet ja paimennuksen tulevaisuuden näkymät ovat synkät. Ironisesti vaihtoehtona on muuttaa kaupunkiin ja mennä töihin öljy- ja maakaasujätti Gazpromille.

 

 

Monimuotoinen luonto

Pohjois-Keniassa Turkanajärven rannalla asuvaa Daasanach-heimoa uhkaavat ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus ja heimosodat. Elokuvassa Luomakunnan vartijat Helsingin yliopiston tutkijat tarkastelevat heimon luontosuhdetta, joka ei ole ongelmaton. Liikametsästyksen takia useat aluetta asuttaneista eläimistä elää enää vain heimon tarinoissa.

The Velvet Queen

Luonnon monipuolisuutta pääsee ihastelemaan usean elokuvan kautta. The Velvet Queen tarjoaa henkeäsalpaavia kuvia Tiibetin ylänköjen koskemattomasta luonnosta ja laajasta eläinkunnasta. Elokuvassa luontokuvaaja ja matkakirjailija yrittävät löytää ja kuvata harvinaisen lumileopardin, josta kasvaa elokuvan myötä lähes mystinen olento.

Sienten salaperäiseen maailmaan tutustutaan elokuvassa The Mushroom Speaks. Kaikki tietävät kanttarellit ja herkkusienet, mutta maapallon miljoonista sienilajeista tunnetaan vain murto-osa. Elokuvassa sieniä tarkastellaan eri näkökulmista ja haaveillaan, miten sieniä voisi hyödyntää.

Uutta lyhytelokuvaa Suomesta -näytöksen lyhytelokuvat vievät katsojan lähelle lummetta ja alpakkaa. Ensi kesää varten näyttää, mitä jättilumpeen kasvattaminen vaatii Helsingin yliopiston botanisteilta. Kasvihuoneen suojassa lumme saa kaiken tarvitsemansa huomion ja huolenpidon kasvaakseen ja kukkiakseen. Ystävämme Morrison -elokuvassa Morrison-alpakka tapaa neljä ihmistä, jotka jakavat ajatuksensa ja kokemuksensa kameralle. Mitäköhän Morrison mahtoi ajatella tapaamisistaan?

Hannu Kykylä