Bangla Surf Girls, Children of the Mist ja Les Enfants Terribles tutustuttavat teinityttöihin, joiden tulevaisuudensuunnitelmat eivät kohtaa heille määrätyn perinteisen roolin kanssa. He pyrkivät silti pitämään puolensa. 

Opiskelu, itsensä toteuttaminen ja jopa menestyminen rakkaan harrastuksen parissa, muutto kaupunkiin tai ehkä ulkomaille, rakkausavioliitto sitten joskus, kun on siihen valmis – tällaisia tutun kuuloisia haaveita teini-ikäisillä tytöillä on Bangladeshissa, Vietnamissa ja Turkissa kuvatuissa dokumenttielokuvissa. Minkään näistä toteutuminen ei ole heille itsestään selvää, hädin tuskin edes mahdollista. Näiden tyttöjen tulevaisuus on jo syntymässä ennalta määrätty ja heidän liikkumavaransa pieni. Todennäköisin elämänpolku on lyhyeksi jäävä koulutus, alaikäisenä avioituminen, varhainen äitiys ja tuttuun yhteisöön juurtuminen.

Bangla Surf Girls -elokuvan bangladeshilaiset surffaajatytöt Shobe, Ayesha ja Suma, Children of the Mistin vietnamilaiseen hmong-alkuperäiskansaan kuuluva Di sekä Les Enfants Terribles -elokuvassa Turkissa lähellä Syyrian rajaa asuva Zeynep ovat voimakastahtoisia, täynnä elämää olevia teinejä, jotka haluaisivat elää nuoruuttaan vailla paineita naimisiinmenosta ja äitiydestä tai perheen elättämisestä.

He ovat hyvin tietoisia siitä, että heidän kulttuureissaan lapsuus loppuu lyhyeen: vastuu perheen toimeentulosta koskee kaikkia, ja kaikilla heistä on teini-ikäisinä avioituneita läheisiä. Shobe kertoo sisarensa joutuneen naimisiin 13-vuotiaana, Di’n sisko odottaa 17-vuotiaana toista lastaan. Zeynepin perheen luona asuu myös hänen veljensä 17-vuotias vaimo Nezahat, joka haaveilee onnesta, rauhasta ja rakkaudesta, mutta jota uhkaa häpeällinen tulevaisuus: nuori aviomies haluaa perua liiton, koska ei rakasta vaimoaan.

Tyttöjen ääni

Koulutusta pidetään syystäkin avaimena tasa-arvon kehitykseen. Nämä elokuvat osoittavat asenteiden merkityksen. Äidit painostavat tyttäriään samoihin rooleihin, joiden mukaan ovat itse joutuneet elämään. Naisen ei kuulu opiskella, muuttaa pois kotikylästä, tuhlata aikaansa turhuuksiin tai varsinkaan tuottaa häpeää itselleen ja perheelleen. Tyttären arvo on kotitöiden tekijänä ja avioituessa sulhasen perheeltä saaduissa myötäjäisissä; tämän ansiotyössään tienaama palkkakin kuuluu automaattisesti perheelle. Avioitumisesta päättävät vanhemmat, tai parinmuodostuksen keinot ovat tätäkin arkaaisempia: hmong-kansan parissa morsian ryöstetään. Liian varomattoman tyttären sietääkin joutua vastuuseen käytöksestään, ajattelee itsekin nuorena vaimoksi ryöstetty ja avioliitossaan onneton äiti.

Vanhoillisten yhteisöjen kohtuuttoman ankarilta tuntuvat asenteet on helppo tuomita, mutta taustalla on paitsi arvoihin ja perinteisiin, myös toimeentuloon liittyviä rakenteita, joihin ei ole olemassa helppoja ratkaisuja. Ensimmäinen askel on antaa tytöille heidän ansaitsemansa ihmisarvo – ja ääni. Se ääni on voimakas kaikissa näissä elokuvissa, joissa luottamus elokuvantekijöiden ja päähenkilöiden välillä on selvästi suuri.

Tytöt haluavat mahdollisuuden valita itse, kasvaa rauhassa aikuisiksi, olla tasa-arvoisia miesten kanssa. ”Luulet päässeesi perille maailmasta”, pilkkaa isä Zeynepiä, joka pyrkii neuvottelemaan oikeuksistaan ja valistamaan vanhempiaan perheen kiivaissa keskusteluissa. ”En vielä, mutta haluaisin päästä”, tämä vastaa.

Suvi Heino